Elossa

Olen Katía Uusikartano, sosiaalipsykologi (YTM), Life Coach, intohimoinen yrittäjä ja kolmen lapsen äiti Lempäälästä. Valmentajana olen lämminhenkinen kuuntelija ja taitava tsemppaaja, mentorina innostava sparraaja. 

Missioni on tuottaa Suomeen lisää energiaa paremmilla yöunilla ja saada ihmiset elämään enemmän. Haluan myös auttaa muita yrittäjiä menestymään ja kukoistamaan. 

Yritykseni pääpalvelut ovat coaching ja univalmennus.

Coaching sopii esimerkiksi erilaisiin elämän muutostilanteisiin tai silloin kun haluat kirkastaa tavoitteitasi tai pysähtyä pohtimaan tämänhetkistä tilannettasi työ- ja henkilökohtaisessa elämässäsi. Voit löytää coachauksen avulla vastauksia kysymyksiin: Kuka minä olen? Mitä minulle kuuluu? Mitä haluan? Miten pääsen sinne, mistä unelmoin ja mitä tavoittelen? Coachaan ja mentoroin myös yrittäjiä kohti osaamisen kasvua, liiketoiminnan kehittämistä, vaurastumista ja hyvinvointia.

Elossa® Univalmennus on aikuisten univaikeuksien helpottamiseen kehittämäni konsepti, joka pohjautuu coachaukseen, kognitiivisiin menetelmiin ja vertaistukeen. Univalmennus on prosessi, jossa jo neljällä tapaamiskerralla saadaan aikaan muutoksia ja valmennettava saa työkaluja kohti parempaa unta. Olen kirjoittanut keväällä 2020 ensimmäisen suomenkielisen työkirjan univaikeuksien helpottamiseen: ”Pieni kirja parempaan uneen ja elämään”. 

Teen valmennuksia työtiloissani Tampereella ja etäyhteyden välityksellä. Ajanvaraukset: www.slotti.fi/booking/elossa
Jos olet kiinnostunut ryhmävalmennuksesta, pyydä tarjous minulta.

Terveisin
Katía Uusikartano

Elossan yhteystiedot

Ota yhteyttä Katíaan

Tässä muutama esimerkki palveluistani. Tilaa haluamasi palvelu tästä, niin olen sinuun yhteydessä.

Valitse palvelu *