Hoitoraide/Hoitava Hengitys

Olen Hoitava Hengitys -kouluttaja Marketta Manninen. Toimin aiemmin luontaishoitajana sekä vyöhyketerapeuttina hoitolassani Hoitoraiteella, Lempäälän Hollossa.

Poikamme saatua astmadiagnoosin, ryhdyin hakemaan siihen myös luonnonmukaista hoitoa. 

Törmäsin Buteyko-menetelmään, jolla on Isossa-Britanniassa terveysviranomaisten hyväksyntä astman täydentävänä hoitomuotona. Kiinnostuin menetelmästä ja kävin Buteyko-ohjaajakoulutuksen Lontoossa keväällä 2013. 

Poikani saatua harjoituksista erinomaisen avun, ryhdyin pitämään kursseja omassa hoitolassani sekä pian myös muualla Suomessa.

Kävi ilmi, että terveydenhuollosta hengitysohjaus puuttuu, vaikka hengitysongelmaisia on runsaasti. Heitä ovat astmaatikkojen lisäksi tukkoisuudesta sekä poskiontelovaivoista kärsivät sekä kuorsaajat ja uniapneetikot. Hengityksensä rauhoittamisesta hyötyvät myös paniikkihäiriöiset sekä stressaantuneet.

Terveyden- ja hyvinvoinnin ammattilaiset kohtaavat hengitysongelmista kärsiviä päivittäin, joten heidän toiveestaan ryhdyin tarjoamaan myös Hoitava Hengitys -ohjaajakoulutuksia. Kysynnän lisäännyttyä hengityskoulutuksista on muodostunut yritykseni ainoa toimiala, joten luontaishoidot on jäänyt tarjonnasta kokonaan pois.

Mikäli kiinnostuit, varaa paikkasi kurssille, tai yksilöohjaukseen, tai harjoita hengitystäsi itsenäisesti e-kirjan sekä verkkokurssin avulla. 

Terveisin

Marketta Manninen

Yhteystiedot

Käyntiosoite: Ratatie 8, 37550 Lempäälä
Puhelin: 044 070 3099
Sähköposti: marketta@hoitoraide.fi
www.hoitavahengitys.fi
www.facebook.com/hoitavahengitys

Ota yhteyttä Markettaan